KUINKA LÄHESTYÄ KASVATTAJAA


ETSI KASVATTAJAA, ÄLÄ PENTUA !

Pysähdy hetkeksi ja laadi listaa siitä, mitä sinä toivot ja odotat kasvattajalta.

- mitkä asiat ja ominaisuudet ovat sinulle tärkeitä?
- millaisen kasvattajan uskoisit itse tarjoavasi pennullesi parhaat mahdolliset lähtökohdat?
- etsi kasvattaja, jonka kanssa tunnet kemioiden kohtaavan.

Kasvattajan kuuluu olla sellainen, jolta voit ja jolta uskallat kysyä neuvoa.
Olemassa ei ole tyhmiä kysymyksiä!

Oikean kasvattajan löytämisestä voi alkaa parhaimmillaan pitkäaikainen ja luottamuksellinen ystävyyssuhde.

OLE VALMIS ODOTTAMAAN SOPIVAA PENTUA !

Kun olet löytänyt kasvattajan, valmistaudu odottamaan pentuja.
Joissakin roduissa pennut varataan jo ennen niiden syntymää ja niihin voi olla pitkät jonot jo etukäteen.

Itse haluan löytää jokaiselle pennulle juuri sille oikean kodin.
Kodin, jossa sitä rakastetaan ja jossa se saa parhaat mahdollisuudet toivon
mukaan pitkään elämään.
Toivon myöskin kuulevani omista kasvateistani niiden lähdettyä uusiin koteihin.

Vaikka kasvattajalla olisi pentuja, ne eivät välttämättä luonteensa
tai ominaisuuksiensa puolesta ole juuri sinulle kaikista sopivimpia. Malta siis odottaa sitä oikeaa!

ESITTELE ITSESI ALUSSA KUNNOLLA !

Jos yhteydenottopyyntö on sähköpostitse, harvalla kasvattajalla riittää aikaa tai energiaa vastata lyhyisiin sähköposteihin
tai tekstiviesteihin joissa kysytään vain, onko pentuja vapaana tai mitä pentu maksaa.
Minulla on syy, miksi en soittele kaikkia kyselijöitä lävitse ja se on AIKA!

On helpompaa vastaanottaa sähköposti, jonka voi lukea sopivassa välissä ajan kanssa sekä
vastata siihen. Toinen on jo yllämainittu kymmenet kyselyt.
Kyselijöistä ei jää mitään ylös puhuessa puhelimessa. Kaikkia puheluita ei pysty muistamaan,
mitä kenenkin kanssa on puhuttu. Sähköposti on erinomainen tapa säilyttää tietoa,
jolloin pysyy helpommin perillä ihmisten toiveista, taustoista jne.

Hintaa saa kysyä, mutta harva kasvattaja tykkää hinnasta tinkimisestä.
Koiran ostaminen ei ole niin kuin ostaisit K-raudasta kottikärryjä ja niille olisi olemassa joku
julkaisematon ”viimeinen hinta” heille, jotka sitä osaa kysyä.

Kasvattaja on nähnyt paljon vaivaa pentueen eteen. Mikäli arvostat kasvattajasi työtä,
maksat pennusta pyydetyn hinnan. Älä lähde tinkimään pentusi hinnasta.

Osoita kasvattajalle:

1. olevasi valmis hankkimaan pennun
2. olet valmis hankkimaan juuri kyseisen rodunpennun ja
3. ymmärrät mikä erottaa kyseisen kasvattajan muista kasvattajista.

Mihin tarkoitukseen etsit pentua?
Harrastuksiin, jalostukseen, näyttelyihin vai parhaaksi ystäväksi?

Ole rehellinen. Sinulla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet saada pentu,
vaikket kertoisi haluavasi mennä näyttelyihin saadaksesi pennun. Varsinkaan jos tiedät, etteivät ne ole sinun juttusi.

Kasvattaja ei voi tehdä kaikkea puolestasi. Kasvattaja pyrkii tekemään parhaansa pennun syntymästä sen luovutukseen.
Sen jälkeen vastuu pennun oikeasta hoidosta kuuluu sinulle. Yksin ei tarvitse jäädä ja apua saa kyllä.


OLE HENKISESTI VALMIS SIIHEN, ETTÄ KASVATTAJA VOI SANOA SINULLE EI !

Kasvattajalla on tietoa ja kokemusta omasta rodustaan. Kasvattajalta vaaditaan myös ihmisenlukutaitoa.
Perheen vieraillessa kasvattajan luona, kasvattaja seuraa yleensä,
kuinka perhe reagoi koiriin käsittelee niitä. Onko koko perhe mukana projektissa?
Koiraa hankkiessa vastuu koirasta ja sen kasvatuksesta on AINA aikuisella.

Mikäli kasvattaja kokee, että välttämättä juuri kyseinen rotu ei aktiivisuustasoltaan,
kokonsa puolesta tai muusta syystä ole juuri teille se sopivin, hän kertoo sen kohteliaasti.
Ei ole syytä loukkaantua, vaan pysähtyä miettimään hetkeksi rotuvalintaa uudelleen.

Kukaan kasvattaja ei oleta, että mikäli sinulla ei ole aikaisempaa kokemusta koirista,
olisit automaattisesti ammattilainen koirankäsittelyssä. On tärkeää olla itse aktiivinen ja
kysyä apua tarvittaessa.

Henkilökohtaisesti en myy koskaan koiraa henkilölle, joka käyttäytyy kuin omistaja-asiakas!
Myyjänä minä päätän, kenelle pennun myyn!

ÄLÄ JONOTA PENTUA USEALTA KASVATTAJALTA SAMAAN AIKAAN !

Ilmoita selkeästi, mikäli olet halukas ottamaan pennun juuri minulta. Ole ystävällinen ja ilmoita,
mikäli elämäntilanteesi muuttuu ja pennunhankinta siirtyy tulevaan,
tai olet päättänyt hankkia pennun toiselta kasvattajalta.
Kasvattaja ymmärtää kyllä – me kasvattajat ollaan ihan tavallisia ihmisiä.

KASVATTAJA VALITSEE SINULLE SOPIVIMMAN PENNUN !

Tavoitteellinen kasvattaja kasvattaa itseään varten RODUN tulevaisuutta ja hyvinvointia ajatellen.
Kasvattajan ensisijainen tehtävä ei ole tehdä sinua onnelliseksi. Kasvattaja arvioi pentuja ja
valitsee sieltä mahdollisesti potentiaaliset näyttely- & jalostuskoirat tulevaisuutta varten.

Seuraavalla sijalla on PENNUN hyvinvointi ja tulevaisuus. Kasvattajana minulla on suuri
vastuu valita pennulle paras mahdollinen koti. Toki jos pentulaatikossa on kaksi
tasalaatuista pentua, voi kasvattaja tarjota sinulle mahdollisuutta valita niiden väliltä.
Minulle on tärkeää, että minulle tulee mahdollisesta tulevasta pennunomistajasta tai
perheestä hyvä ja luottavainen fiilis.

KAIKKI KASVATTAJAT TUNTEVAT TOISENSA !

Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas – sanoo vanha sananlasku.
Suuri osa aktiivisista ja vastuuntoisista kasvattajista tuntevat tai tietävät toisensa.
Tai ainakin tuntevat tai tietävät jonkun, jonka tuntee tai tietää sen ja sen.

Sosiaalinen media mahdollistaa nykyään tiiviinkin yhteyden pidon. Kasvattajat jakavat kokemuksiaan
niin hyvistä kuin ei niin hyvistä pennunkyselijöistä.
Muistathan hyvät käytöstavat niin oikeassa elämässä kuin somessakin ...


Tässä esimerkki ensimmäistä sähköpostia varten:

“Hei! Minun nimeni on X ja kirjoitan sinulle kysyäkseni koiristasi.
Olen etsinyt paljon tietoa ja tutustunut rotuun ja uskon sen olevan juuri oikea rotu minulle,
koska se on [kirjoita 3 syytä].

Tiedän pennun hankinnan olevan iso asia ja koen olevani valmis ja sitoutunut siihen
[kuvaile, millä tavoin olet valmistautunut].

Päätin ottaa juuri sinuun yhteyttä, koska olet keskittynyt
[kasvatustyössäsi/koirasi ovat] mikä on omasta mielestäni todella tärkeää.

[kerro muutamalla sanalla mikä kasvattajassa vakuutti sinut]

Kerro hieman elämän tilanteestasi, millaisen kodin pystyisit pennulle tarjoamaan?
Kerro hieman aiemmasta koirakokemuksestasi [mikäli sitä on]”

Vastaavasta viestistä huokuu minulle se, että olet miettinyt asiaa ja että olet tosissasi.
Olet malttanut pysähtyä ja nähnyt vaivaa. Tällaiseen viestiin on mukava kasvattajan vastata.
Toki vastaavat asiat voit kertoa puhelimessa. Jos onnistut vakuuttamaan kasvattajasi,
voi hän kutsua sinut paikan päälle hänen kotiinsa. Mikäli pääset tutustumaan pentuihin,
pidä kiinni sovitusta aikataulusta. Kasvattajallakin on omat aikataulunsa,
etkä voi olettaa hänen varaavan koko päiväänsä vain sinua varten.
Ilmoita jos myöhästyt reippaasti tai siirrä tapaaminen.

lähde; Kennel Good Idea
_____________________________________

Kasvattajakin on ihan normaali ihminen, jolla on omakin elämä!
Tässä muutama vinkki pentuja katsomaan tuleville

- sovi tapaamisista
- huomioi kasvattajan muukin elämä
- pidä kiinni sovituista asioista
- kysy aina, kun jokin on epäselvää

lähde; © katiska